Ihmisläheinen koulutus

Iiris, ekaluokkalainen 14 elokuuta 2018. Innokas, iloinen ja luottamusta täynnä. Elinikäinen oppiminen siirtyy uuteen vaiheeseen. Sekä Iiriksellä että minulla.

Myönnän että lähetin nuorimmaiseni kouluun haikeutta tuntien. Se oli yhden aikakauden loppu, yksitellen meidän kuusi lastamme ovat ottaneet ensiaskeleensa koulutielle. Mutta eniten tunsin kuitenkin iloa. Yhtä paljon iloa kuin Iiris ja hänen sisaruksensa ensimmäisenä koulupäivänä. Koska tiedän mitä koulu antaa: tietoa, välittämistä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Paappani oli johtajaopettajana Vöyrin Petterinmäen koululla 29 vuotta, koko uransa. Häneltä olen saanut suuren kiinnostukseni koulutusasioihin. Kävimme monia keskusteluja siitä miten koulu on muuttunut hänen ajoistaan vastavalmistuneena opettajana. Mummani oli koulun siivooja ja kirjastonhoitaja ja toimi myös tyttöjen käsityönopettajana. Sekä paappa että mumma olivat vahvoja, hienoja ihmisiä ja heidän kasvatustyönsä ei rajoittunut vain omiin lapsiin. Heidän esimerkkinsä ovat muovannut arvomaailmani. Heidän luokseen kaikki lapset olivat tervetulleita! Mumma tapasi aina sanoa että hyvä äiti huolehtii myös toisen lapsista. Sanoma oli selvä: meillä kaikki ovat tärkeitä ja meillä huolehditaan kaikista. Tätä olen pyrkinyt noudattamaan sekä yksityiselämässä että politiikassa. Lapsista ja nuorista huolehtiminen on meidän tärkein tehtävämme. Hyvä elämän alku maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Yleinen peruskoulu missä kaikki lapset ovat samanarvoisia on tärkein asia mitä Suomessa on saavutettu koulutuksen alalla. Olen vanhemman ja omaisen roolissa, ystävänä ja valtuutettuna nähnyt läheltä miten erilaiset lähtökohdat meidän lapsillamme on. Siksi yhteiskunnan tehtävä on priorisoida tasa-arvoa. Ei ole väliä oletko varakkaasta vai pienituloisesta perheestä, onko sinulla diabetes vai ei, oletko syntynyt Suomessa vai Irakissa.Yhteiskunnan ja koulun on annettava samat lähtökohdat kaikille. Jokaisella lapsella on oltava samat mahdollisuudet kehittää potentiaaliaan.

Yhä useammin opettajan aika menee muuhun kuin opettamiseen. Huolestun, kun puhutaan lapsista numeroina, tilastoina ja prosessien osina. Lapsi on yksilö, jolla on nimi, tunteet ja tarpeet. Meidän on varmistettava, että opettajat ehtivät huolehtia yksilöistä ja oppimisesta.

Siksi on panostettava:

  • yli kolmevuotiaiden maksuttomaan varhaiskasvatukseen – perheiden ja lasten tueksi
  • pieniin ryhmäkokoihin peruskoulussa – luodaksemme optimaaliset edellytykset sekä oppilaille että opettajille
  •  kielikylpyihin useammilla paikkakunnilla – yhä useammalla olisi oltava mahdollisuus oppia uusia kieliä ja kulttuureita
  • hyvään kasvatukseen ja asiantuntevaan lähiopetukseen toisella asteella – nuorista ei pidä ainoastaan tulla jotain, vaan heistä pitää myös tulla joku.
  • elinikäiseen oppimiseen – sekä ihminen että yhteiskunta muuttuu jatkuvasti

Motivoituneet opettajat, sivistys ja koulutus antavat lasten ja nuorten kukoistaa ja samanarvoiset mahdollisuudet antavat optimaaliset tulokset. Lapsemme ja me vanhemmat voimme tarttua tulevaisuuden tilaisuuksiin innokkaasti, iloisesti ja luottamusta täynnä kuten mumma ja paappa opettivat minulle ja sisaruksilleni. Aivan kuten Iiris ja minä ensimmäisenä koulupäivänä.